Lumet ovat vihdoin sulaneet, ja tunturiin pääsee kävelemään kuivin jaloin. Se on tärkein uutinen täältä kerrottavaksi, ja muutenkin menee oikein hyvin. Kiire alkaa pikkuhiljaa pukata päälle asiakkaiden muodossa, mutta siihen ollaan ehditty nyt valmistautua hyvin. Viime vuosiin verrattuna olo on jopa luottavaisempi ja varmempi, vaikka uutta toiminnanjohtajaa etsiessä ja minun toimiessa tällä välin sijaisena en ole varma, onko luottavainen olo aivan perusteltua. Pääasia kuitenkin varmaan on se, ettei paniikkinappula ole pohjassa koko ajan.
Jotain ikävääkin on silti sattunut. Mitäs tekisitte, jos asiakas tulee kertomaan teille, että hänen itävaltalainen kaverinsa on kuollut leirintäalueenne mökkiin? Meni itselläkin jauhot vähän suuhun ja kieltämättä silloin oli jo sormi paniikkinappulalla. Asia kuitenkin hoitui, ja aivan tyylikkäästi muutaman hätäkeskussoiton jälkeen. Absurdi tilanne oli sikäli, kun karavaaniryhmä nauraa ja lauleskelee mökin ympäristössä sen kaksi tuntia, kun me odotamme mökin edessä ruumisautoa paikalle.
Niin. Ja kaikki minun suunnitelmat lomasta on sitten saanut kyytiä. Ei kesäkuun Vierumäen pääsykokeita, ei Foo Fightersin tai Springsteenin keikkaa. Täällä sitten olen ja pysyn kuin tatti. Sikäli harmittaa, että Suomeen jäi asioita, jotka oli tarkoitus hoitaa pikaisesti, mutta joka näyttää nyt kääntyvän johonkin muuhun. Täällä on kuitenkin kiva työ, mahdollisuus tehdä paljon töitä, ja Suomeen ehtii sitten joskus.
Uskokaa pois, en minä tänne loppuelämäksi jää, vaikka toisinaan tämä touhu siltä saattaakin vaikuttaa.
posted by Heli @ 3:21 PM
0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home