Thursday, May 11, 2006

Minä olin au pair

No ei, ei tässä potkuja olla saatu, tai no tavallaan... Eli minusta tulikin nyt sitten matkamuistotäti Olderfjordiin, eikä au pair Honnigsvågiin. Yritän kertoa asiat aika lyhyesti, sillä kello on paljon, ja huomenna täytyy herätä aikaisin hakemaan verokorttia, pankkitiliä ja muuta tärkeää.

Menimme lauantaina koko perheen voimin Olderfjordin (100km alas Honningsvågista)matkamuistomyymälälle töihin, koska siellä oli työt pahasti kesken ja liike piti saada avattua. Koko päivä vaan purettiin tavaraa ulos laatikoista, ja laiteltiin sitä hyllyihin. Tehtiin sitä samaa sunnuntaikin, ja maanantaina jäätiin sinne vielä Sirpan kanssa jatkamaan, kun muut olivat lähteneet sunnuntaina ja maanantaiaamuna. Sitten maanantaina päätettiin, että minä jään pitämään liikettä auki tiistaina, kun Sirpa lähtee takaisin kotiin, ja että tulen sieltä takaisin ehkä viikon päästä. Sitten tiistaina Sirpa soitti, ja sanoi, että saan jäädä sinne töihin kesäksi, jos haluan, ja että hän aikoo ottaa uuden au pairin siinä tapauksessa. Nyt olen hakemassa tavaroita täältä Honningsvågista, ja lauantaina mennään takaisin Olderfjordiin.

Kuka olisi uskonut minusta olevan matkamuistomyymälään töihin? Ja kuka uskoo, kun sanon, että työ on aivan äärettömän mukavaa. On aivan kotoisaa puhua sekaisin englantia, ruotsia, norjaa, saksaa ja suomea; olla ymmärtämättä, mitä japanilainen turisti kysyy huonolla englannillaan; purkaa kynsinauhat verillä jotain viikinkifiguureja pahvilaatikoista ja pakata niitä hyllyyn; tehdä päiviä kellon ympäri; olla menemättä vessaan, kun bussiryhmä tulee liikkeeseen juuri, kun avaat vessan oven... Minä ihan oikeasti viihdyn todella hyvin!

Nyt nukkumaan ja huomenna ehkä lisää. Terkkuja kaikille!

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home