Monday, April 24, 2006

Töissä

En yleensä lue blogeja, mutta eilenillalla oli pieni seesteinen hetki, jolloin luin muutamaa blogia. Siellä oli listattu työhistoriaa, ja minä aion nyt tehdä saman. Ihan pienimmistä töistä alkaen.

Lastenhoitaja
Olin varmaan menossa seitsemännelle luokalle, kun sain ensimmäisen kesätyöni. Kaksi viikkoa pidin seuraa äidin työkaverin tytölle, joka oli juuri sen ikäinen, ettei vaatinut mitään erityistä hoitoa, muttei häntä kuitenkaan uskaltanut jättää ihan yksikseen kotiin. Muistikuvia on vain pihan kiikuista, joilla sai aivan tolkuttomat vauhdit, ja UNO-korttipelistä, jota pelattiin koko ajan.

Hevosenhoitaja
Monta vuotta minulla oli hoitohevonen, joka viimeisinä vuosina oli käytännössä kuin oma heppa, koska sen omistaja opiskeli ulkomailla, ja käytännössä yksin sain päättää asioista. Toisaalta, olin myös vastuussa kaikesta, eli monelle leffakutsulle täytyi sanoa ei, koska hepan piti saada ruokaakin illalla. Kaikki kuitenkin oli uhrausten arvoista, ja kasvattipa tuo työ minut varmasti ahkeraksi ja omatoimiseksi työntekijäksi.

Lipunmyyjä
Yhteensä neljänä kesänä olen ollut tivolilla lipunmyyjänä, kun tivoli on ollut Raahessa. Töitä kellon ympäri, ja illalla istumaan iltaa tivoliväen kanssa.

Talliapulainen
Kun ensimmäisenä kesänä virallisesti sain koululaisena hakea kaupungilta kesätöitä, pää oli täynnä unelmia kesätöistä ja palkasta. Ja kuinka ollakaan, en päässyt töihin kaupungille, en Rautaruukille, enkä seurakunnalle. Mutta kekseliäänä tyttönä ostin heppalehden, ja jokaiselle tallille, jonka mainos lehdessä oli, laitoin meiliä, että ottakaa mut töihin. Yksi haku sitten tärppäsikin, ja niin tämä tyttö matkusti Mäntsälään kesätöihin. Aivan mahtava työ; ihmiset siellä olivat uskomattoman mukavia, ja heppatyttö tietysti oli onnellinen jopa paskaa lapioidessaan, kunhan sai olla tekemisissä hevosten kanssa. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin myös heinätöihin. Tätä kesätyötä muistelen vieläkin kaiholla.

Lehdenjakaja
Seuraavana kesänä jaoin paikallislehteä kolmen kuukauden ajan kahtena päivänä viikossa. Se oli aurinkoinen kesä, tai ainakin joka viikko kahtena päivänä paistoi aurinko, nimittäin vain viimeisenä lehdenjakopäivänä jouduin pyöräilemään vesisateessa, ja muutoin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Otinkin työn enemmän kuntoiluna, josta jopa maksettiin korvausta.

Siivooja
Kirjoitusten jälkeen kävin varmaan jokaisen paikkakunnan liikkeen läpi kesätöiden toivossa, eikä mistään tuntunut tärppäävän mitään. Sitten silmiin pisti ilmoitus, jossa haettiin siivoojaa kuukauden mittaiseen lomitukseen. Sain paikan, ja näin ajelin ympäri Raahea siivoilemassa toimistoja ja liiketiloja. Työ oli mukavaa, sillä paikat olivat pääosin aika siistejä, eikä mitään kamalia lääviä tarvinnut siivota. Parhaat muistikuvat ovat eräältä betonifirmalta, jossa kahviteltiin päivittäin, syötiin mansikkatorttua ja pääsin jopa Honda Goldwingin kyytiin. Tämä työ poiki minulle kahdeksi talveksi iltatöitäkin, joilla pystyin rahoittamaan opiskelua ja kiekonpeluuta.

Joukkueenjohtaja
Varsinaista vapaaehtoistyötä, mutta ihan ehdottomasti työstä tämä kiekkojoukkueen joukkueenjohtajana oleminen käy. Se on siis ihan käsittämätön määrä sähköposteja, puheluja ja tekstiviestejä, joita tulee kauden aikana käsiteltyä joukkueen asioiden tiimoilta. Vaikka aika-ajoin revin pelihousuni ja kiipeilen seinille, kun hommat eivät toimi toivotulla tavalla, työ kuitenkin pääasiassa on mukavaa. Jokkueenjohtajana pääsen monenlaisiin kiekkotapahtumiin, joissa tapaan samanhenkisiä ihmisiä, ja pääsen vaikuttamaan minulle tärkeisiin asioihin. Saan myös tehdä hommat niin kuin parhaaksi näen, enkä tiedä, olisiko minusta enää pelkäksi pelaajaksi, nyt kun on tottunut vastaamaan kaikista joukkueen asioista. Huonona puolena voisin sanoa, että joukkueenjohtajana "töissä" on koko ajan, parhaimmillaan olen tainnut hoidella joukkueen asioita klo 3.00 yöllä, koska tilanne sitä sattui vaatimaan.

Luistelukoulutäti
Tästäkään nyt mitään palkkaa saa, mutta merkitään kuitenkin työhistoriaan, että kolmisen vuotta ollaan joukkueen kanssa vedetty seuramme luistelukoulua, ja siellä sitä tulee työskenneltyä itsekin. Vaikka mielessä olisi millaisia murheita tahansa, luistelukoulussa tenavien kanssa kaikki ne unohtuu, kun pääsee itsekin leekaamaan ja leikkimään hippasta ja telmimään mukuloiden kanssa. Olenkin joskus nauranut, että jotkut tarvitsevat kossupullon nollatakseen stressaavan tilantee - minulle taas riittää, kun annetaan vähän jäätä, hokkarit ja pari tenavaa.

Käyttömies
Rautaruukilla kesä paketoimassa käsin teräskeloja siniseen muoviin, josta sai pirunmoisia sähköiskuja. Työkaverit olivat aivan hulvattomia, ja työkin oli ihan kivaa. Osaisin varmaan unissanikin paketoida teräskelan!

Tietotekniikkaharjoittelija
Ruukilla kesä koneen ääressä, kaikenlaista sekahommaa tehden. Työporukka oli jälleen älyttömän mukava, ja uusia tuttujahan sieltä sai. Ja varmaan opin omasta alastani enemmän kuin kahdessa vuodessa koulussa. Niin se käytäntö vain opettaa. Projektit pyörii vieläkin.

Nappulafutiskoutsi
Yhden kesän vedin myös pienten nappuloiden futisjoukkuetta. Minun oli puhe olla vain apuvalmentaja, ja paikalla silloin tällöin, mutta pelaajia tulikin niin paljon, että niistä tehtiin kaksi joukkuetta. Ykkösvalmentaja otti toisen puolen ja minusta tuli sitten toisen puolen päävetäjä. Lapset oli uskomattoman mukavia valmennettavia, ja turnaukset ne vasta hauskoja tapahtumia olivatkin. Jännitin nappuloiden futispelejä varmaan enemmän kuin omia kiekkopelejäni.

Henkilökohtainen avustaja
Noin kuukauden verran tein satunnaisia henkilökohtaisen avustajan hommia. Työ oli mielenkiintoista ja aivan uudenlaista, ja vasta silloin tajusin, kuinka raskasta hoitajan työ voi olla. En ihmettele, etteivät ole tyytyväisiä palkkaansa.

Pianonsoitonopettaja
Viimeisin työ oli sitten taas aivan erilaista hommaa kuin kaikki aiemmat, eli opetustyötä pianonsoiton parissa. Näin rakkaasta harrastuksestakin voi tulla työ ihan vahingossa, kun soitetaan ja kysytään, että kiinnostaisiko työt. Opetettavat olivat lapsia ja nuoria, ja pääosa tunneista itsellä meni ihastellessa, kuinka ahkerasti suurin osa oppilaista harjoitteli läksynsä ja kuinka lahjakkaita soittajia tunneilla olikaan. Itse en koskaan ollut noin ahkera.

0 Comments:

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home