Mullon tankopyörä ja kämpässä enemmän työkaluja kuin meikkejä!

Kun ei väsytä

Eilen oli seuran kiekkokaudenpäättärit, ja siellä näki paljon ihmisiä, joita ehtii tulla ikävä kesän aikana, koska heitä ei näe. Niin joukkuekavereita kuin muitakin seuran toimihenkilöitä, joiden kanssa kuitenkin ollaan talvi aika tiiviisti yhteyksissä - ainakin viikottain nähdään. Ja kanssapelaajilleni sain taas nauraa vedet silmissä, etenkin toiselle maalivahdillemme, joka on kerta kaikkiaan aivan huippu. Se nauraa silloin kun on iloinen, ja se nauraa silloin kun on vihainen. Siksi, Maria, sinua kiusataan, kun niin paljon tykätään. Senkin vuoden tulokas!!

Päättäreiden jälkeen kävin kahvittelemassa, ja lähdin vielä kävelylle. Kävelylenkistä muodostui hölkkälenkki, ja hölköttelin keskustasta Rautaruukin liikenneympyrään ja Lapaluodon kautta Merikatua takaisin. Aivan upeaa; ulkona oli hämärää, ketään ei ollut enää liikenteessä ja linnut vain lauloivat puissa. Fiksu veto, etten ottanut mp3-soitinta mukaani, sillä hölkkälenkit ovat minulle parasta aikaa tehdä tiliä itseni kanssa. Oli niin mukavaa, etten olisi halunnut mennä kämpille ollenkaan, vaan vain kuljeksia pitkin kaupunkia koko yön. Tempo hidastui joka askeleella, kun aloin lähestyä kotitaloa.

Ja sitten oli jo yö. Olen joku univammainen. Ensimmäisen kerran yritin mennä nukkumaan kahdentoista kieppeillä, ilman tulosta. Avasin television, ja katselin vähän aikaa jotain uutta sarjaa kolmoselta, kunnes silmät alkoivat painua kiinni ja olin ihan vähällä nukahtaa. Ja kas, kun pistän television kiinni, otan silmälasit pois ja vedän peiton päälleni, olen virkeä kuin pieni peipponen. Makaan peiton alla ehkä puoli tuntia, ja mikään ei ole hyvin; peiton alla on liian kuuma, mutta kun otan peiton pois, on liian kylmä. Uni ei tule, ja polvea kutittaa. Mikään makuuasento ei tunnu hyvältä, vaan taistelen peiton, tyynyn ja lakanoiden kanssa koko ajan. Lopulta nousen ylös klo 1.30 ja alan värkätä tietokoneella koulujuttuja. Kuulen, kuinka Raahen Seutu kolahtaa postiluukusta, ja luen sen. Kello on 3.35. Teen vähän vatsalihasliikkeitä ja punnerruksia, kun en muutakaan keksi, ja avaan taas television. Siellä pyörii vain jotain tsättejä, jotka eivät kiinnosta vähääkään, ja yritän uudelleen nukkumaan. Otan kirjan, ja luen, kunnes silmiä alkaa taas väsyttää niin paljon, että haluan laskea kirjan mahan päälle vain hetkeksi, jotta voin lepuuttaa silmiä. Olen taas nukahtaa, joten laitan kirjan pois, sammutan valot ja otan silmälasit pois. Ja vittu, minuahan ei väsytä yhtään! Peiton alla on kuuma, ilman peittoa kylmä. Tuskastuneena rullaan peittoa jos jonkinlaisiin muotoihin, pyörittelen tyynyä, vaihdan asentoa. Uni ei tule, ja nousen ylös muokatakseni tietokoneella muutamia kuvia. Katson kelloa, joka näyttää 4.45. Päätän, että nyt on nukuttava. Viimeinen muistikuva on kirosana, ja ajatus, että ihmiset alkavat kohta heräillä ja lähteä töihin aamuvuoroon. Sitten nukahdin.
Joku sanoisi, että kärsin vain stressistä, mutta se on ollut tällaista lukioajoista saakka, vaikken koe olevani erityisen stressaantunut. Nukahtaminen vain on vaikeaa, eikä siitä helpompaa varmasti tee oma asennevammani, kun ajattelen, ettei nukkuminen ole tärkeää, ja nukkumisen sijaan voisin tehdä jotain paljon hyödyllisempää.

posted by Heli @ 5:15 AM