Suuri suru
Pappani on Oulussa todella huonossa kunnossa, ja lääkärit eivät ole antaneet enää mitään toivoa paranemiselle. Tilanne on jotenkin aivan epätodellinen. Kun viimeksi näimme ennen joulua, pappa oli hyvinvoiva, pirteä ja tyytyväinen päästessään vihdoin helmikuussa pallolaajennusleikkaukseen. Ja nyt tämä leikkaus on aiheuttanut hänelle aivoinfarktin, josta hän ei lääkäreiden mukaan selviä.Nyt mieleen tulvii vain kysymyksiä ilman vastausta. Miksen minä viime näkemisellä kertonut, kuinka paljon arvostan häntä ja välitän hänestä? Miksen minä soittanut hänelle ystävänpäivänä tai joskus muulloin ihan muuten vaan ja kysellyt kuulumisia? Miksen minä käynyt siellä useammin?
Miksi ihmeessä minä oletin ja ajattelin, että minulla on joskus toiste aikaa välittää ihmisestä?
Aivan samoja tuntemuksia minulla oli ukin ja mummun sairastuessa ja kuollessa jo aiemmin; miksen käynyt siellä useammin ja pitänyt tiiviimmin yhteyttä. Ja nyt teen ihan saman virheen vielä kolmannenkin kerran, monestakohan opin?
posted by Heli @ 4:05 AM
0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home