Kiroilua Kiuruvedellä
Hah, kävimme tänään Kiuruvedellä turnauksen. Lähtö oli Raahesta klo 4.45 ja takaisin tulimme noin klo 17.30. Tulkaa kaikki pelaamaan jääkiekkoa, se on kivaa!!Turpaan tuli molemmista matseista. Eka Kalajoki-peli oli joukkueelta "hyvää hokia", ja Kalajoen päädyssä pyöriteltiin välillä melkoista haipakkaa. Vastustaja teki kuitenkin tarvittavat maalit nopeista vastahyökkäyksistä, kun me viimeistelimme hienosti joko moken syliin tai ohi maalikehikon. Parasta pelissä oli se, että pääsin pitkästä aikaa hyökkäämään, ja sehän vanhaa kettua ilahduttaa, kun pääsee kirmaamaan ylimpänä karvaajana. Kunto siinä kyllä meinasi loppua tällaisella wanhalla pierulla.
Toiseen peliin Kiuruveden Kiekkoa vastaan palasin sitten ruotuun ja pakin paikalle. Oikeastaan olikin ihan kivaa pelata pakkina, nääs kun KK pelaa aika rumaa peliä, niin oikeutin sitten itsenikin pelaamaan kovaa. Siis kovaa fyysisesti, ei rumasti. Pelin ratkaisun avaimet olivat molemmilla joukkueilla käsissä, sillä maalipaikkoja tuli tasaisesti, ja lopulta Kiuruvesi voitti vain maalin erolla 2-3. Pelin lopussa kyllä kotituomarit hiukan avittivat Kiuruveden voittoa antamalla meille pari erittäin kyseenalaista jäähyä. Mutta tuomarit ovat kuninkaita kaukalossaan, eikä auta itkeminen.
Ihan parasta antia reissussa kuitenkin oli itse reissu. En ilmeisesti ole vielä vaeltanut tarpeeksi pitkin ja poikin, kun bussissaistuminen oikeasti tuntuu kivalta. On vain hauskaa soittaa firmaan, sanoa, että hoitakaa homma, ja sitten vain tyyriinä istua kyydissä pitäen hauskaa kavereiden kanssa.
Olympialaiset ovat alkaneet, ja minun mahtipontinen arvioni Suomen mitaleista on 11 kpl; 3 mäkihypystä, 3 yhdistetystä, 1 kumparelaskusta, 2 lumilautailusta, 1 miesten jääkiekkojoukkueelta, 1 naisten jääkiekkojoukkueelta. Tiedetään, on tuo aika huikentelevainen arvio, mutta 21 pessimismivuoden jälkeen päätin olla kerrankin optimisti.
Tähän mennessä Suomella on kaksi mitalia, pronssi lumilautailusta ja hopea normaalimäestä. Saapa nähdä, kuinka arvioni käy...

0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home